Ajankohtaista



Tervetuloa tutustumaan Joensuun seudun kansalaisopiston kädentaito -blogiin!


keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Tähti -kurssilla

Tähti -VIP -kurssilla pääsi kokeilemaan pajutöitä. Opettaja oli tuonut tullessaan eri lajisia pajuja kuivattuina ja tuoreina.

Uskomattoman monen värisiä ja kauniita pajuja.
Tästä tähden rakentaminen alkaa!
Tähden perustaksi rakennettiin kaksi kolmiota, jotka pujoteltiin toistensa lomaan. Pajutähti sai muotonsa. Sen jäljeen jokainen punoi kehikon ympärille pajua. Tyyleinä nähtiin muun muassa säntillistä loimitusta, ympäriinsä kieputtamista ja raidoitusta -yhteisnimeltään kaaospunontaa. Jokaisen tähdestä tuli yksilöllinen.

Loimitusta.
Eri värisillä pajuilla leikkimistä.
Kolmiulotteisuutta. 
Yksilöllisiä tähtiä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Metallipajan jouluvalmisteluja

Marraskuun lopussa kokoontui naisvaltainen joukko metallipajalle, missä pääsi tutustumaan työvälineisiin ja sai pienen omakohtaisen kosketuksen metalliin piparkakkumuotin valmistamisen muodossa. Suunnitelma piirrettiin paperille, jonka jälkeen rautalangasta taivuteltiin malline kuviosta. Tässä vaiheessa joku mietti lumiukkoa, toinen eläintä, kolmas pysytteli perusmuodoissa.

Suunnittelua.
Muodon etsintää rautalangan avulla.
Metallilevyn leikkaaminen muottia varten.
Suunnitelman valmistumisen jälkeen pääsi leikkaamaan tinapeltiä, alumiinilevyä ja polykarbonaattia (kovaa muovia), joista sai taivuttelella suunnitelmansa mukaisen muotin. Tinapelti on pehmeää ja helposti pihdeillä taivuteltavaa. Alumiini puolestaan on jämäkämpää, joten sen työstäminen vaatii enemmän voimaa, mutta toisaalta se myös säilyttää muotonsa tinapeltiä paremmin. Polykarbonaatti on erilainen työstettävä; parhaiten siihen muotoa sai kanttikoneen (särmäimen) avulla.

Alumiinimuotin taivuttelua.
Parhaiten metallin taivuttaminen onnistui pihtien avulla.
Polykarbonaatin taivuttaminen.
Tähdenlento!
Tinapeltisen muotin voi juottaa kolvin avulla ympyräksi. Alumiinin ja polykarbonaatin päiden yhteen kiinnittämiseksi käytettiin pientä "ruuvia".

Piparimuotin päiden yhteen liittäminen kolvilla.
Monenlaisia piparkakkumuotteja illan aikana syntyi!

Pienet kissat.
Kurssilaisten muotteja.
Piparkakkumuotin testaaminen käytännössä.
Kyllä siitä vasaran tunnistaa! Makoisa pipari. :)

perjantai 11. marraskuuta 2011

Villasukan kantapään neulominen ja kysely

Jos villasukan neulominen tyssää kantapäähän, niin nyt voit käydä katsomassa vaikkapa kantapään neulominen, kavennuksien tekemisen ja silmukoiden poimimisenjalkaterää varten:

https://www.youtube.com/watch?v=izlj4ZRJoAM

https://www.youtube.com/watch?v=kPUBTLKYwVc

https://www.youtube.com/watch?v=EudfpXsPG-E

Toivon että näistä oli apua :)

torstai 10. marraskuuta 2011

Kekseliästä käsityötä -ryhmän tuotoksia

Torstain kekseliästä käsityötä -ryhmässä katselimme tuttuja joka kodista löytyviä materiaaleja uusin silmin. Tutustuimme kuinka matonkuteesta ja puretusta tietokoneenjohdosta saa korun, muovipusseista tulee kestäviä kantokasseja, rakkaat farkut saavat uuden elämän... Lisäksi teimme muun muassa mosaiikkitöitä ja harjoittelimme skäppäys -välineillä korttien tekemistä. Monenlaisia ahaa -elämyksiä syksyn aikana syntyi!


Helmistä ja huivista korusarja

Matonkuteesta kaulakoruksi

Muovipusseista kestokassiksi

Kuluneen tarjottimen uusi elämä

Servettitekniikalla koristeltua







Farkkujen muodonmuutos

Teknisiin vempaimiin tutustumista

Herkkiä perhosia kortissa

Mosaiikkitöitä


perjantai 28. lokakuuta 2011

Luonnosta löydettyä

 Nyt on viimeiset hetket kerätä talteen luonnosta kaikenlaista materiaalia ennen maan jäätymistä ja lumen tuloa. Sammaleista, jäkälistä yms. voi loihtia jos jonkinlaisia koristeita kotiin pihamaalle tai ulko-oveen tai viemisiksi ystävälle.
Sammalpallo

Runsaudensarvi

Sammal-jäkäläsydän

Sammallintu

Runsaudensarvi

Olkikraanssa ja sammalkoriste

Kranssi

torstai 15. syyskuuta 2011

Kolme iloista rosvoa -lasten käsityöleiri kontiolahdessa

Järjestimme lapsille neljän päivän mittaisen Kolme iloista rosvoa – käsityöleirin Kontiolahden Taitolassa kesäkuussa 2011. Lapset kutoivat kauniita Poliisimestari Paavalin pannunalusia ja maalasivat leirilipun sekä hienoja Sohvi-tädin huiveja. Maalatuista kankaista ommeltiin myös laukkuja sekä pieniä pussukoita. Päivittäin leivoimme Rosvo-välipalaa ja leikimme ulkoleikkejä. Viimeisenä päivänä vanhemmat ja sisarukset oli kutsuttu katsomaan viikon tuotoksia sekä tutustumaan muutenkin Taitolaan.


Kankaan maalausta

Kesäiset värit

Innokasta maalaamista

Osasta syntyi laukkuja

Ja viehkeitä värejä

Kännykkäpussi


Komea leirilippu viritettiin ulos kertomaan , että jotain tapahtuu

Kudonta oli kivaa

Ja kaikki halusivat kutoa kaiken loimen

Kun luovuus kukkii...
...voi syntyä pieniä sorminukkeja.

Kotiväelle tarjoiltiin näyttelyn merkeissä lasten leipomia moikkapaloja.


Lankatöitä oli kiva tehdä välillä

ja välillä oli kivaa leikkiä sekä pelata ulkona.
Hyppynaruilla oli käyttöä.

Hienoja rannepalmikoita